Nöyrtymisen paikka - supernaisia tässä ei olla

Nyt on myönnettävä, että olen ollut poikkeuksellisesti hieman apeissa tunnelmissa, väsynyt ja uupunut viime päivinä. En tiedä, miten sillain on päässyt käymään. Tietysti tämä työ on nyt jatkunut 5 vuotta ja olen tehnyt sitä täydellä sydämellä ja intensiteetillä. En ole varannut vapaapäiviä enkä kesällä pitänyt juuri lomaa. Olen nauttinut touhusta ja menosta ja tästä elämäntavasta.

Lähipiirini on kyllä koko ajan varoitelleet, ettei kukaan jaksa tuota tahtia, Antti on koittanut sanoa, ettet voi tehdä viiden ihmisen töitä - varsinkaan kun teen sen niin tunnollisesti ja otan ihmisten viestit ja murheet todella sydämeeni. Mutta kun sitä tahtia on jaksanut. Toki on ollut hetkiä, jolloin on itsekin kaivannut tavallista elämää, aikaa nähdä ystäviä enemmän, aikaa vaikkapa joskus katsoa telkasta muutakin kuin uutiset tai aikaa parisuhteelle. Oravanpyörä on kuitenkin jatkanut menoaan. Olen halunnut palvella kansalaisia mahdollisimman hyvin. Kukaan muu ei ole minun saappaissa, näkemässä elämääni - johon ei oikeasti ole mahtunut mitään muuta kuin työ. Olen valtavan työorientoitunut ihminen.

Viime eduskuntakaudella meitä oli muutama edustaja, joilla oli 3-4 varsinaista valiokuntaa ja varapaikkoja lisäksi. Itse oli yksi niistä, joilla oli kaikkein eniten paikkoja. Uutena kansanedustajana en osannut arvioida niiden työllistävää määrää ja halusin vaikuttaa moneen asiaan ja monessa paikassa. Vanhemmat kollegat osaisivat sanoa enemmän ei. Työtaakka todella jakaantuu eduskunnassa epätasaisesti. Jotkut ehtivät vastailla päivällä kansalaisten viesteihin ja touhuta päiväsaikaan kansan parissa, kun meillä muilla se jäi yöhön. Suututti myös se, että poissaolotilastojen kärjessä oli ihmisiä, jotka vain piipahtivat kokouksissa. Enemmän pitäisi seurata kuinka kauan kokouksissa ollaan ja millä aktiivisuudella niissä toimitaan!

Omalla vastuullisella ja perfektionistille tyylillä asioita olen sitten tehnyt yötä myöden. Silti aina ei ole pystynyt vastaamaan kansalaisille niin pian, kun on halunnut ja kaikille ei ollenkaan. Eduskuntatyön lisäksi tavaramerkkinäni on ollut ihmisten parissa toimiminen ja vahva maakuntatyö. Joka lauantain olen ollut jossain tapaamassa kansalaisia ellei sitten ole ollut puhetilaisuuksia. Päivää on venytetty. Puhetilaisuuksia on ollut tosi paljon ja niihin olen valmistautunut sitten iltamyöhään ja öisin. Perhe ja parisuhde ovat kärsineet.

Mutta en todella syytä asioista ketään muuta kuin itseäni! Otan nyt vastuun ja pysäytän tämän menon. Nautin työstäni ja olen onnellinen, että saan hoitaa tätä työtä! Tämä on kunnia tehtävä, mutta en voi ottaa harteilleni kaikkea vastuuta ja kaikkia maailman murheita, kuten olen paljolti tehnyt. Olen ottanut taakakseni nekin ratkaisut joita en ole edes ollut kansanedustajana tekemässä. Haluaisin vilpittömästi parannusta vanhusten, vammaisten, heikossa asemassa olevien lasten ja muiden apua tarvitsevien sekä vähävaraisten asemaan On ollut raskasta että näiden asioiden edistäminen etenee hitaasti eikä yksin voi niin paljon vaikuttaa kuin haluaisi.

Nyt on pakko ottaa vastuu omasta elämästä ja suojella myös itseään. Jos en nyt olisi pysähtynyt, olisin palanut ajan myötä todella loppuun. Tai olisin ainakin muuttunut (pahimmassa tapauksessa) kyyniseksi poliitikoksi, jonkalaiseksi en ikinä halua muuttua. Haluan säilyttää herkkyyden, avoimuuden ja ihmisläheisyyden.

Nyt katson positiivisessa, "elämä pelissä" - hengessä eteenpäin. Kalenteria on laitettava osin uuteen uskoon, on opittava sanomaan useammin myös EI. Vaikea oli myöntää itselle, ettei ole supernainen....ja ettei omat energiavarat ole ehtymättömät. Mutta ehkä kannatti uskaltaa myöntää se! Sillä en aio kuolla 50 vuotiaana! Ja niin kauan kuin olen politiikassa mukana, haluan hoitaa jatkossakin hyvin kansalaisten asioita!

Loppuun lainaan arvostamani, entisen kollegani runon:

" Haluan pitää pintani pehmeänä
tuntea lapsen nukkaposken
ja töitä tehneen käden karheuden,
Tahdon pitää aistini auki
haistaa syksyn kirpeyden
ja lumen alta paljastuvan mullan lemun.
En huoli naamiota kasvoilleni
vaikka kaikki näkisivät lävitseni.
En aio kasvattaa kuorta
en kilpeä
en panssaria
vuosi vuodelta paksunevaa.
Haluan säilyttää toivon
lapsellisen unelman
ihmisestä
hänen katseestaan ja kosketuksestaan
sanattomista sanoistaan.
En suostu liukuhihnalle
putkeen.
Tahdon lentää huipulle
pudota pohjalle
eksyä ja löytää.
Tahdon nähdä huikaisevan valon
ja läpitunkemattoman pimeän.
Haluan pysyä haavoittuvana."
(Satu Hassi)
...........

Kirjoitan lähipäivinä enemmän poliittisen blogin, tässä nyt tämän hetken tuntemuksia. Olen muuten eri mieltä, niiden kanssa jotka kokevat tunteet politiikassa pahana asiana. Mielestäni tunteita tarvitaan lisää politiikkaan - vain siten voidaan kohdata ihminen ja säilyttää herkkyys aistia ihmisten hätää. Tämä on mielestäni Presidentimme yksi kansansuosion salaisuus...Olla ihminen ihmiselle.