Viikkojen 43 ja 44 kuulumisia

Viime viikko oli eduskunnasta istuntovapaaviikko, joten mekin oltiin viikko reissun päällä. Tai niin eihän mulla olisi ollut tässä vapaata, kun olin buukannut itseäni sinne tänne puhumaan aiemmin, mutta menneen sairausloman aikana lääkäri laittoi raivaamaan tämän viikon vapaaksi. Tekipäs kyllä oikeasti hyvää irtautua arjen ja työn kiireistä viikoksi! Tosin meidän tuurilla aurinko pysyi kyllä pilven takana koko viikon Teneriffalla....Mutta tulipa liikuttua, pelattua tennistä ja käytyä kunttiksella, syötyä hyvin jne.

Ja tulipa luettua lomalla kirja suomalaisesta köyhyyden arkikokemuksista ja tuli niin entisten asiakkaiden elämäntarinat mieleen sosiaalitoimistosta. Työt tulevat meillä toki aina mukaan lomillekin. Nytkin tein puhetta ja Antilla oli hässäkkää Ylen luottamustehtävänsä kautta musiikkitaloasiassa.

Edellinen viikko töissä olikin vauhtia, isossa salissa oli mm. EU:n Lissabonin sopimus (uudistussopimus) esillä ja muu EU-politiikka sekä EU:n pohjoinen ulottuvuus ja Itämeriyhteistyö toisena päivänä.

Itämeri-keskustelussa oli ympäristönäkökohdat vahvasti esillä, mikä oli hyvä asia. Itse peräänkuulutin mm. PSSA (erityisen herkkä merialue)-statuksen mahdollistamia tiukempien turvamääreiden asettamista ja maatalouden päästöjen hillitsemistä ja saamista kuriin. Tuo PSSA-status oli isojen vääntöjen takana ja nähtiin suurena saavutuksena meriliikenteen riskien vähentämiseksi, mutta saavutukset ovat olleet varsin vähäisiä. Esim. Suomelle muutamat tähän asti asetetut turvamääreet eivät ole tuoneet mitään uutta käytänteihin. Eiköhän olisi Suomen aika asettaa uusia turvamääre-ehdotuksia mm. suurten vaarallista lastia sisältävien laivojen saattohinauspakosta ahtaisiin satamiin, luotsipakosta, ohjaus-ja valvontajärjestelmän laajentamiseksi koko Itämeren alueelle tai likavesien (vessavedet) laskukiellosta.

Tosi kumma näytelmä on ollut tuo maatalouden 141-tuen liittämistoiveet vahvasti uudistussopimuksen hyväksymiseen. Kyse kun on todella kahdesta täysin eri asiasta, jotka etenee omaa rataansa. Ihmettelen kyllä, että jotkut ihan viisaat ja vakavasti otettavatkin poliitikot ovat esittäneet näiden koplaamista yhteen. 141-ratkaisu on tietysti maatalouden kannalta äärimmäisen tärkeää, mutta ei kai sen varjolla muuta EU:n kehittämistä pidä tyssätä, kun vihdoin EU:ssa on saatu sopimus ratkaisuvaiheeseen.

No, keskustelua on käyty kyllä siitä, onko Suomen asema EU:ssa heikentynyt viime aikoina. Ja täytyy sanoa, että jotenkin tuntuu siltä, että yhtä vahvaa noteerausta ja EU-linjaa ei nykyhallituksella ja pääministerillä ole ollut kuin esimerkiksi Lipposen aikana Suomella oli. Tuo 141-tuen nyt kai pitikin olla määräaikainen, mutta toki Suomen täytyy tehdä voitavansa kansallisen edun eteen ja kysymyksen ratkaisemiseksi mahdollisimman hyvin. Onhan se aivan mahdoton ajatus, että 142-tukialueen Pohjois- ja Itä-Suomessa maatalous olisi tukiratkaisuin kannattavampaa kuin Etelä-Suomessa. Aikamoiselta hullutukselta kuulosti myös tämä Ahvenanmaan esitys Suomesta viinimaana.

Tietysti maataloudessakin tämä rakennemuutos on ja on ollut aika rankkaa. Yksittäisten toimijoiden ja perheiden asema täytyy näissä ratkaisuissa pystyä turvaamaan. Esimerkiksi meillä Hämeessä sokeriratkaisut kirpaisevat monia. Itse olen muuten aikoinani "ajanut" leikkimielisen sokerijuurikkaan nostokoneen "ajokortin" renkolaisten sokerijuurikkaan viljelijöiden kanssa. Lupasivat silloin duunia nostokoneen kuljettajana, jos joskus tipun tai jään pois eduskunnasta...:)

No, teollisuuden rakennemuutos kohtelee aivan samalla lailla taas työväkeä. Suunnitelmat Tervakosken paperitehtaan henkilöstövähennyksistä huolettavat täällä Hämeessäkin, puhumattakaan valtakunnallisista Stora Enson Kymen ratkaisuista. Kuinka käy niiden työntekijöiden perheineen? Inhimillisesti kovia tragedioita.

Muutenkin yksioikoinen irtisanomissuunnitelma tuntuu kummalta, kun neuvotellen pitäisi paremminkin saada ratkaisuja asioihin mm. tässä Tervakosken tapauksessa. Oikeutettuja kysymyksiä on myös kuinka käy muiden työntekijöiden työssä jaksamisen ja työturvallisuuden? Tai alueen elinvoimaisuuden?

Muutos- ja murrosvaiheen eläminen on monelle kovaa yhteiskunnassa. Tukitoimia perheiden auttamiseksi tarvitaan ja lyhytnäköisen voiton tavoittelun sijaan laatua työelämään.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa "väänsimme" valtionosuusprosentteja koskevaa asiaa ja vastalauseemme jätimme prosenttien pitämisellä entisellään kuntien hyväksi. Samoin toimeentulotuen ns. sosiaalitakuu on ollut käsittelyssä. Siitä päätökset tulevat ensi viikolla valiokunnassa. Salissa oli viime viikolla myös yksi oma lakialoitteenikin opintuen tulorajojen lievennyksen liittyen. Nyt, kun hallitus aikoo tulorajoja opiskelijoiden näkökulmasta perustellusti lieventää, olisi syytä samassa yhteydessä korjata erityisen tiukka käytäntö työharjoittelun aikaisia tuloja kohtaan poistaa. Toisella asteella ja ammattikorkeakouluissa, joissa on pakollisia työssä oppimisjaksoja, on ollut outo käytäntö, että vuositulotarkastelun lisäksi on ollut erillinen kuukausikohtainen leikkuri. Tämän poisto ei maksaisi yhteiskunnalle myöskään kohtuuttomasti, mutta lisäisi tasa-arvoa opiskelijoiden kesken ja muutenkin kohtuullisuutta.
-----
Viime päivinä minua on jotenkin suututtanut monet politiikan nurjat puolet. Kauhea kilpailu, selkään puukotus jne. mutta ennen kaikkea poliittinen epärehellisyys, jota jonkin verran on. Oli nyt kyse vaikkapa tuosta 141-tuen kytkemisestä uudistussopimukseen. Eihän siinä olisi mitään tolkkua, mutta sitä esitetään, jotta saadaan populistisia irtopisteitä niiden keskuudessa, jotka eivät tunne sopimuksen luonnetta ja sisältöä. Tai sairaanhoitajille annetut katteettomat lupaukset? Ja ylipäätänsä lupaukset, joita vaaleissa annetaan, vaikka tiedetään (pitäisi tietää) niiden mahdottomuus. Mutta niitä annetaan vain kannatuksen kasvun toivossa.

Viimekin vaaleissa esimerkiksi esillä oli toive eläkkeiden indeksin muuttamisesta ns. taitetusta puoliväli-indeksiin. Niin monessa paneelissa niin moni nykyisistä edustajista sen lupasi. Tuntui silloin pahalta olla se, joka sanoi ettei siihen ole valitettavasti mahdollisuutta eläkeläisten määrän kasvaessa huomattavasti eikä se myöskään auta parhaalla tavalla köyhimpiä eläkeläisiä, vaikka muuten oikean suuntainen tavoite olisikin. Monet muut lupasivat. Muistaakohan kansalaiset sen nyt, kun eläkeläisten indeksi ei muutu?

Niin ja viime vaaleissakin peli oli aika raakaa. Itseäkin kovasti oltiin tiputtamassa ja ihan posketonta tapaakin jotkut käyttivät. Eiköhän olisi parempi tapa nostaa omat teemat ja vahvuudet esiin eikä lyödä muita. Valitettavasti on jonkin verran tällaisiakin ihmisiä politiikassa, jotka koettavat muita lyömällä nousta itse. Pitkällä juoksulla en usko sen kuitenkaan kantavan ja ainakin se tappaa politiikasta ilon.

Niin ja vielä oma lukunsa on se, että politiikassa nousee liian usein johdon liepeilijät eivätkä aina eniten ääniä saaneet ja ehkä asiantuntemukseltaan parhaat. Sen sijaan saatetaan nostaa jotakin, joka on tullut politiikkaan ja yhteiskunnalliseen toimintaan paljon myöhemmin ja jonka kyky hoitaa asioita on aivan toisenmoinen ja koulutuskaan ei aina kohdallaan. Asia koskee kaikkia puolueita. Tällaisia kokemuksia nyt, kun on katsellut politiikkaa pienen välimatkan päästä tuon lomani aikana. Itseäni kyllä koen kohdellun tältä osin varsin hyvin.

-------------
Meillä on ollut nyt monenlaista perhepiirissä Antin kanssa. Miten asiat aina kasaantuvatkin. Antin pappa nukkui ensin pois ja siitä kolmen päivän päästä minun isoäitinikin. Tammikuussa edessä olleet 100-vuotisjuhlat jäivät siis Vilma Vilhelmiinan osalta juhlimatta. Hyvin iäkkäiden ihmisten osalta kuolema on luonnollista, mutta kyllähän se aina surun tuo ja tyhjän kolon, kun yksi tai tässä kaksi tärkeää ja rakasta ihmistä on vähemmän. Molemmille kuolema oli kuitenkin monella tavalla varmasti helpotuskin. Onhan tämä vain jotenkin surkuhupaisaakin, että me ollaan Antin kanssa niin samanlaisia, aina kaikki tapahtuu samaan aikaan, nyt isovanhempien kuolematkin. Hautajaisetkin on muuten samana päivänä ensi perjantaina.