Työharjoittelu lasten psykiatrisella osastolla ja muuta menoa

Työharjoitteluni lasten psykiatrisella oli todella mielenkiintoinen. Tarkoitus oli tutustua alan nykytilanteeseen, tarpeisiin ja toiveisiin, syventää tietämystä sekä myös säilyttää tuntuma ns. normaaliin työelämään ja vaikeassa asemassa olevien lasten tilanteisiin.

Pääsin tutustumaan osaston, poliklinikan sekä sairaalakoulun toimintaan ja arkeen sekä eri ammattilaisten työhön. Lasten kanssa tuli vietettyä mukavia hetkiä mm. korttipelin ja lego-leikkien parissa sekä työntekijöiden kanssa käytyä mielenkiintoisia keskusteluja.

Surullista oli taas kuulla siitä, kuinka rankkoja kokemuksia monilla hoitoa tarvitsevilla lapsilla on taustallaan: monenlaisia perheiden sosiaalisia ongelmia, jopa erittäin raakaa väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Monella varsin pienelläkin lapsella itsellään on jopa itsetuhoisia ajatuksia ja koko ajan yleisempiä käytöshäiriöitä ja ADHD-oireita. Kuitenkin lapsissa on aina paljon myös elämänvoimaa ja todella suloisia lapsia osastolla tälläkin hetkellä oli! Aivan valloittavia ja viisaasti omaa tilannettaan ja asioita pohtivia varhaisnuoria.

Hurjalta tuntui kiinnipitotilanteet, joita oli paljon, kun voimakkaasti oirehtivia lapsia täytyi rauhoittaa kahdenkin hoitajan voimin fyysisesti kiinni pitämällä. Hyvin ammattitaitoisesti ja rauhallisesti hoitajat nämäkin tilanteet hoitivat ja saivat riehuvan lapsen rauhoittumaan ja tälle turvallisen olon aikuisen ollessa tukena omien vaikeiden tunteiden hallinnassa.

Surullista on se, että niin osastolle kuin poliklinikallekin on aivan liian pitkät jonot, vaikka juuri lapselle jonottaminen on erityisen haavoittavaa mm. erilaisten kehitysvaiheiden vuoksi. Lisäksi tilanne kertoo sen, että seula vuotaa, kun jonot kasvavat koko ajan erikoissairaanhoidossa. Tulisi satsata huomattavasti ennemmän perheiden varhaiseen tukemiseen ja ennalta ehkäisevään työhön mm. moniammatillisten neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon kehittämiseen. Samoin esimerkiksi lama-aikaan monissa kunnissa alasajettua lapsiperheiden kotipalvelua tarvittaisiin lapsiperheiden tukemiseksi sekä lastensuojelun ennalta ehkäisevään työhön satsaamista. Mitä varhemmin vaikeuksiin voitaisiin tukea ja apua saada, sitä inhimillisempää ja taloudellisesti yhteiskunnalle myös edullisempaa se olisi.

Myös sairaalakoulun tilanne on haastava, kun yksi opettaja vastaa koko osaston lasten opetuksesta yksin. Työ mahtaa olla varsin yksinäistä ja haastavaa. Riittävän tuen varmistaminen hänelle ja vastaavissa tilanteissa oleville tulisi varmistaa.

Paikallisesti viestitettiin erityisesti tilojen parannustarpeesta, yövalvonnan riittämättömistä resursseista sekä tarpeesta yhden pitkään pätkäsuhteisen psykologin viran vakinaistamisesta. Uusien tilojen tarve on kyllä todellinen. Tilat ovat varsin epäsopivat nykytarkoitukseensa ja tilojen kanssa on ollut monia terveydellisiäkin huolia. Paloturvallisuuden ja nykysäännösten mukaisia ehtoja tilat eivät varmaankaan kaikilta osin täytä ja kyse on lasten, vaikeassa asemassa olevien lasten hoidosta! Sen kai tulisi olla priorisoitavissa! Myös päiväosastoa tarvittaisiin kipeästi. Yövalvonta on vain yhden hoitajan varassa sekä sairaalan kiertävän päivystäjän tuen varassa. Se tuntui hurjalta esim. kiinnipitotilanteiden tullessa tai lasten oikeusturvan kannalta muutoinkin.

No, paljon oli hyvää. Nykyisetkin tilat olivat sisustettu varsin mukavasti, henkilökunta vaikutti innostuneelta ja hyvin ammattitaitoiselta, koulutusmahdollisuudet työntekijöillä oli varsin hyvät ja lapset olivat valloittavia! Lasten kanssa tuli kerrattua taas kaikki korttipelit, joita en ollut aikoihin pelannut. Ja kyllä minua kosketti, kun eräs lapsista sanoi viimeisenä päivänä, että tulethan sinä Satu taas huomenna...

Muutenkin Kanta-Hämeen keskussairaalan asiat ovat olleet nyt esillä, kun lääninhallitus ja Teo ovat tarttuneet hoitotakuun toteutumisen puutteisiin. Hoitotakuun voimaan saattamisen eteen tulee todella tehdä töitä, mutta aivan erityisesti tulee huomioida myös sosiaali- ja terveysalan rajamailla olevat päihde- ja mielenterveyspalvelut, joissa ei välttämättä samalla lailla muodostu jonoja ja näin ne alat ovat olleet pitkälti häviäjiä hoitotakuun kohdalla. Lisäksi esim. lastenpsykiatrian kohdalla jonotilastoja vääristää myös se, että potilaat usein kirjataan sisään aiemmin, vaikka varsinainen terapia poliklinikalla alkaisikin vasta paljon myöhemmin.

Oli siis monella tavalla hyvä kokemus tuo työharjoittelu ja vastaanotto osastolla oli todella hyvä. Vaikka ala oli entuudestaan hyvin tuttu, kun olen mm. ollut lastensuojelusossuna, niin silti jotakin uuttakin työharjoittelun aikana tuli - osaston toiminta on kovin omantyyppistään ja ainakin tuli palautettua mieleen ja kerrattua niitä entuudestaan tuttujakin asioita. Tuollaista työtä voisi tehdä ihan oikeastikin! Työ oli niin tärkeää ja mukavaa. Välillä sitä kaipaa konkreettiseen ja ihmisläheiseen auttamistyöhön!

Perjantaina kävi hassu juttu, kun jäin erään sanomalehden kuvaajan kanssa parvekkeellemme! Kuvaaja painoi oven vahingossa kiinni ja sehän meni lukkoon ja niin me oltiin vankeina Tuusulan kotimme parvekkeella kuvaaja, minä ja Amigo-koirani. Naapureita ei näkynyt ja ulko-oven lukossa olosta ei ollut varmuutta ja alaskaan parvekkeelta ei pääse. Niin oli soitettava Antille eduskuntaan, että tulisi kotiin "vapauttamaan" meidät...Siellä sitten kuvaajakin seisoi parvekkeella sukkasilteen puoli tuntia, kunnes Antti ehti kotiin..Tulipa ikimuistoiset kuvat!:) Mutta eipäs ennen näinkään ole käynyt...

Tänään oli aika myrskykeli ulkona! Uskallettiin kuitenkin Wilma -hevosen kanssa maastolenkille ja otettiin kunnon laukkaspurtit tuulen vinkuessa ja veden tippuessa niskaan. Kiva lenkki kuitenkin! Äsken tulin Amigon kanssa lenkiltä ja edelleen oli aikamoinen koiran ilma! Nyt on suihku edessä koko porukalla, kun rapa roiskui.

Viikko on mennyt kainkin puolin mukavasti ja ensi viikolla alkaa sitten maanpuolustuskurssi!