perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Eduskuntahommia ja euroviisuja

Viikot menevät vauhdilla! Hallitusohjelman käsittelyn jälkeen eduskunnassa on ensimmäiset lakialoitteet olleet lähetekeskustelussa ja edellisen hallituksen jo päättämä toisen asteen opiskelijoiden vanhempien tulojen vaikutuksen lievennys oli viime viikolla lähetekeskustelussa. Tärkeä juttu tämä viimoinen! On ollut huutava väärys, että toisella asteella vanhempien tulot vaikuttavat alle 20-vuotiaiden opintorahaan ja korkeakouluissa ei.

Valiokunnassakin työ alkaa vähitellen paremmin käynnistellä. Sosiaali-ja terveysvaliokunnassa on käsitelty mm. EU:n yhteneväistä sosiaaliturvaa, kuten ulkomailla oleskelevien toisen EU-maan kansalaisen oikeutta mm. sv-korvauksiin terveydenhuollon toimenpiteistä, mm. turistien, työntekijöiden ja muiden osalta. Hieman huolettaa itseäni, meneekö yhä useampi kotimaan palvelujen sijaan hakemaan apua muualta ja toisaalta eriarvoistaako kehitys, kun kaikilla ei siihen ole kuitenkaan mahdollisuutta.

Samoin käsittelyssä oli mm. YK:n vammaisten oikeuksien sopimus. Tärkeä asia ja joiltain osin laittaa parannusedellytyksiä myös omalle lainsäädännöllemme, mikä on vammaisten aseman parantamisen kannalta hyvä asia.

Viime viikonloppu oli aikamoinen kisaviikonloppu Euroviisujen ja lätkän MM:n merkeissä. Hienosti leijonat taistelivat hopeaa! Hienoa! Euroviisutkin meni järjestelyineen upeasti ja Hanna esiintyi todella hyvin! Olimme katsomassa kisaa Areenalla ja heilutin Suomen lippua niin innokkaasti, että lippuosa irtosi...Hienot kisat ja Suomessa varmasti ainutlaatuiset!
Kaveripariskunnalla oli häät myös tuona lauantaina ja juhlahumua siis riitti. Niin ja sunnuntainahan oli äitienpäiväkin. Silloin käytiin äitien kanssa kanoottiretkellä ja päivällisellä Lopella Marskinmajalla. Oli mukavaa ja rauhallista luonnon helmassa. Shampanja poksautettiin niemen nokassa rauhallisessa järvimaisemassa äideille.

Kävin elämäni ensimmäistä kertaa luovuttamassa myös verta. Tämä tapahtui Radiokanava Voicen suoran lähetyksen yhteydessä. Oli hyvä kokemus auttaa tällä tavallakin apua tarvitsevia. Nuorena kerran koitin luovuttaa, mutta silloin vereni ei kelvannut hemoglobiinin alhaisuuden vuoksi, mutta onneksi nyt oli sekin kunnossa.

Puheitakin on tullut pidettyä, mm. Hml:n kristillisen työväenyhdistyksen kevättapaamisessa ja Hml:n "ilmastoilta" ympäristöfoorumissa. Nastolassa kävin torilla kansalaisia tapaamassa myös. Huomenna menen tapaamaan Kiusattuja lapsia Hml:ssa. Monenlaista mielenkiintoista kansanedustajan päiviin mahtuu.

MTV:n 50-v gaalassakin piipahdimme menneellä viikolla ja kolumnia kirjoittelin. Vähän muutakin kuin pelkästään työtä elämään on mahtunut. Tallilla tulee käytyä aina, kun vain ehtii. Wilma-hevosemme on kotiutunut hienosti ja on aivan valloittava kaveri. Tänään kävin ostelemassa varusteita ja aikalailla tiliä haukkasi satulan ja suitsien osto ja muut tarvikkeet....No, hevosharrastus on kyllä sen arvoista! :) Käytiin Antin kanssa myös leikkimielisiä "mölyraveja" seuraamassa Tuusulassa aivan Antin kodin lähellä olevalla raviradalla. Hevoset ovat astuneet taas todella elämääni ja hyvä niin. :)

Ydintukijoille järjestin myös Vanajanlinnassa kiitostilaisuuden ja leikkimielisen golfkisan. Oli hauskaa ja ihana oli nähdä upeita tukijoukkojani, joita ilman en tässä kansanedustajana olisikaan. Aivan ihania ihmisiä! :) Oli hauska muistella myös hassuja ja mukavia, mieleenpainuneita muistoja kampanjan ajalta heidän kanssaan! Ja Vanajanlinna laittoi parastaan, kuten aina. Mun joukkue kyllä taisi hävitä golfkisan, joten golffaria musta ei ihan vielä ainakaan tullut....;)

Ei kommentteja: