tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

äänestysrumban jälkeen hellettä ja veden liplatusta

Eduskuntatyö päättyi tältä keväältä ja istuntotauko alkoi! Viimeisinä päivinä ennen istuntotaukoa olivat eduskunnassa äänestykset lisätalousarviosta ja valtion talouden kehyksistä. Esitimme tiettyjä muutoksia näihin mm. raideliikenteen rahoituksen nostoa lisätalousarviossa.

Kehyksissä taas esitimme vaaliohjelman mukaisia asioita, jotka hallituspuolueen edustajat torpedoivat esim. suurempia palvelupanostuksia ikäihmisten palveluihin, sosiaalitakuun, perhekeskusten ja vammaisten henkilökohtaisen avustajan toteuttamiseksi. Samoin pienituloisille lapsiperheille esitimme mm. elatustuen ja toimeentulotuen lasten perusosan nostoa. Esitimme eläkeläisten verotuksen oikaisua ja opintorahan korotusta 1.1 2008 alkaen ja monia muita tärkeitä parannuksia. Samoin vastustimme palvelumaksujen nostoa ja päivähoidon suunniteltua nollamaksuluokan poistoa kokopäivähoidolta. Vastalause valtionvarainvaliokunnan mietintöön ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnon eriävä mielipide kannattaa lukaista eduskunnan nettisivuilta.

Salissa oli aika ajoin aika kiivaskin tunnelma, kun näitä asioita käsiteltiin. Masentavaa on se, että opposition hyvätkin esitykset aina kaatuvat. Nyt sen oikein tuntee, kun olemme itse oppositiossa.

Maanantaina oli valtuuston kokous Hml:ssa, jossa käytiin hyvää keskustelua sosiaaliasiamiehen kertomuksesta, hyvinvointitaseesta ja henkilöstöraportista yms. Jätin myös aloitteen henkilökunnan työsuhdematkalipun käyttöön otosta ja ryhmämme nimissä jätimme pätkätöiden vähentämistä koskevan seudullisen aloitteen. Maanantaina olimme myös Kanta-Hämeen kansanedustajat tutustumassa Verkatehtaan pian avattavaan kulttuurikeitaaseen. Samalla saimme tietoa Hämeen matkailun näkymistä ja kehittämisajatuksista.

Kelan uusien valtuutettujen koulutus oli tiistai-iltana. On ihan mukava olla varavaltuutettu Kelan valtuustossa. Katsoimme koulutuksessa elokuvan Kohtaamisia ja se kosketti syvälle sydämeen. Elokuva toi hyvin esiin ne ongelmat ja byrokratian, mitä Kelan toimintaan liittyy, mutta toisaalta myös sen toisen puolen. Esiin tuli hyvin, kuinka tärkeää apua monelle Kela tarjoaa ja miten ainutlaatuisia kohtaamisia asiakkaiden kanssa syntyy. Minulla tuli oikeastaan todella ikävä kaikkia sosiaalityön asiakkaitani. Heistä monet ovat jääneet mieleeni lämpöisinä muistoina, ihanina ihmisinä ja ainutlaatuisina kohtaamisina. Ja paljon he ovat myös ihmisen elämästä ja sen moninaisuudesta minulle opettaneet. Ilman niitä, en tässä olisi enkä ainakaan yhtä hyvin osaisi heidän asioitaan puolustaa.

Viime keväänä sai yhdeltä lastensuojeluasiakkaaltani sähköpostiviestin, mikä lämmitti aivan erityisesti. Hän kirjoitti, kuinka olin muuttanut hänen suhtautumisensa sosiaalityöntekijöitä kohtaan, kun olin lähettänyt hänelle käsin kirjoitetun ystävällisen kirjeen ja laittanut mukaan kuulemma nalle puh - tarrankin. Näin pienillä asioilla voi jättää tärkeän muistijäljen. Itse en moista tapahtumaa muistanutkaan, mutta hienolta tuntui se, että olin luonut hänelle uskon sosiaalityötä ja inhimillisyyttä kohtaan, kuten hän kirjoitti.

Nyt juhannuksen olemme olleet Padasjoella vanhempieni mökillä. Tämä on minun lempipaikkani - vaatimaton piskuinen punainen mökki veden ääressä ja luonnon keskellä. On ollut ihana juhannus! Olimme naapurin kokolla juhannusiltana, missä kokoontuu aina lähiseudun ihmisiä. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa mökkituttuja! Tuli myös nukuttua liki 12 h muutamana yönä, taisipa sitä olla aikalailla univelkaa kevään jäljiltä.

Mökkijärven rantaan on ilmestynyt uusia lintulajeja sorsien ja telkkien sekaan. Härkälintuja on asettunut asustelemaan järvelle ja joutsenparilla on kuulemma poikasia. On ihana seurata luontoa ja eläimiä. Riippumatossa loikoillessa voi seurata, kun pikkulinnun emo ruokkii pesäänsä poikasia viereisessä puussa.

Täällä mökkilukemisena minulla on Vääryys-kirja sekä sosiaalibarometri 2007. Ammatillista intohimoa ne ovat taas vahvistaneet. On liian paljon vääryyksiä, joita heikoimmassa asemassa olevat kohtaavat. Siitä syystä tätä työtä kansanedustajana tulee ja haluaa tehdä. Kesällä kierrän paljon tapahtumissa kansalaisia tapaamassa ja kerään voimia syksyn työtä varten. Sitä varten, että jaksaa entistäkin pontevammin taistella näitä vääryyksiä vastaan.

Ei kommentteja: