maanantaina, toukokuuta 12, 2008

Sivistystä ja kulttuuria

Taas on reilu viikko vierähtänyt! Vapun jälkeisenä lauantaina olin Tuomiojan kanssa Nastolassa ja Heinolassa. Oli mukavat tilaisuudet ja oli mukava nähdä tuttuja siellä. Eki saa aina oikein Eki-hurmoksen päälle yleisöön puhuessaan! On Eki niin viisas ja vahvan aatteellinen!

Viikko sitten sunnuntaina oltiin Antin kanssa Hml:ssa LC Linnattarien lasten liikennepäivässä, jossa pidin avajaispuheen. Oli ihana ilma ja lapsiperheitä paljon liikkeellä. On hyvä, että lasten liikuntapuiston kunnosta pyritään huolehtimaan ja edes silloin tällöin järjestetään siellä erilaisia tempauksia. Linnattarille tilaisuus sopi hyvin, kun toimintavuoden aikana on muutoinkin ollut juuri liikennekasvatus ja -turvallisuus teemana.

Viime viikko piti sisällään monenlaista. Maanantaina oli Itämeren parlamentaarikkojen kokous Helsingissä sosiaali- ja työelämäkysymyksiä pohtivan työryhmän osalta, johon kuulun. Valtuustokin oli illalla. Tiistaina työpäivän jälkeen olin Jutta Urpilaisen kanssa Hml:ssa ja Riihimäellä. Hml:ssa tutustuimme nuorisotoimen ajankohtaisiin asioihin sekä tapasimme Hämeen ammattikorkeakoulun ja OKL:n opiskelijoita ajankohtaisiin opiskelijoiden asioihin liittyen.Juteltiin pitkään mm. yliopistouudistuksesta, josta oppositio puolueemme johdolla onkin jättänyt välikysymyksen sekä muusta korkeakoulu-uudistuksesta, joka koskee myös ammattikorkeakoulujen rakenteellista uudistumista.

Emme voi hyväksyä sitä, että yliopistot säätiöitetään ja täten laitetaan hattu kourassa kerjäämään rahoitusta. Eri yliopistot joutuvat eriarvoiseen asemaan ja eri alat. Onhan se selvää,että yritystalousopintojen rahoitusta on helpompi saada kuin vaikka humanististen alojen tai yhteiskuntatieteiden. Olemme olleet sitä mieltä, että innovaatioyliopisto tulee nähdä erillisenä kokeiluna ja sen jälkeen on arvioitava muiden yliopistojen osalta ratkaisuja.

Korkeakouluratkaisuissa paikallisesti olemme kannattaneet enemmän kumppanuussopimuksia muiden korkeakoulujen kanssa etenkin etelä-pohjois-suunnassa. Toki myös LAMK ja HAMK tekevät yhteistyötä, mutta yhteen nivoutumista ei tässä vaiheessa ainakaan kannateta. Samoin olen painottanut, että opiskelijoita tulee informoida ja kuulla prosessissa. Tulee myös löytää erikoistumis- ja profiloitumismahdollisuuksia entistä paremmin, jotta esim. Forssan yksikkö saadaan säilytettyä. Se on ehdottoman tärkeää Forssan seudulle. Koulutusalojen osalta tulee huomioida vetovoimaisimpien alojen lisäksi aidosti työelämätarpeet. HAMK:ssa meillä on erityisenä haasteena se, että yksiköt ovat niin hajallaan, mutta toisaalta sille on pitkät historilliset perusteet ja taustat. Yksiköt ovat aluepoliittisesti myös kaikille paikkakunnille todella tärkeät. Opetuksen laadun turvaaminen ja parantaminen sekä opiskelijoiden näkökulman huomiointi tulee olla keskeisimmällä sijalla uudistuksessa.

Riihimäellä tutustuttiin kirjastoon ja juttelimme kirjastotoimen asioista. Sattui olemaan myös kirjan ja ruusun päivä, joten sikälikin vierailu osui nappiin. Kirjasto on varmasti yksi niistä hyvinvointipalveluista, joihin ollaan kaikista eniten tyytyväisiä,mutta suurta julkisuutta ja näkyvyyttä ne asiat harvoin saavat. Kuntien budjetistakin kirjasto on vain prosentin/parin luokkaa,joten sitenkin jää helposti jalkoihin. Ala on myös matalapalkkaista naisvaltaista korkeastikoulutettujen alaa. Monet tämän ajan haasteet näkyvät myös kirjaston toiminnassa mm. paras -hankkeen henki ja erityyppiset seudulliset kirjastotoimen kehityshankkeet. Haasteena on myös pienten kirjastojen elinvoimaisuuden turvaaminen, kun aukioloajat ovat usein niukat ja aineistoa vähän. Kirjastotoiminta tulee kuitenkin ehdottomasti turvata kaikkialla. Se on osa laajaa kansansivistystä, mikä on yhteiskuntamme perustaa.

Illalla oli vielä mukava keskustelutilaisuus Linneassa Riihimäellä, jossa Jutan kanssa puhuimme ja keskustelimme ihmisten kanssa. Jutta on kyllä yksi varteenotettavimmista pj-kandidaateistamme kuten eri gallupitkin viime aikoina ovat osoittaneet. Riihimäelläkin Jutta puhui hyvin ja pidän erityisesti hänen unelmapankki-ideastaan. Unelmiahan ne Forssan ohjelmankin tavoitteet aikoinaan olivat, mutta määrätietoisilla toimilla astuivat todeksi. Unelmiin tulee uskoa ja tehdä töitä niiden eteen! Tilaisuudessa keskustelutti kovasti myös 40 000 koulupudokkaan tilanteesta ja nuoren syrjäytymisestä sekä keinoista, millä siihen voitaisiin todella määrätietoisesti puuttua. Kysehän on ennenkaikkea inhimillisestä, mutta myös taloudellisesta tragediasta. Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja estämiseen tulee todella tehdä kaikki voitava! Hyvä, että Jutta on tarttunut tähän vahvasti! Hyvä Jutta!

Torstaina olin avaamassa Dora Wahlroosin taidenäyttelyn Hämeenlinnassa. Oli mukava tilaisuus ja hieno näyttely. Suosittelen! Dora on niitä kultakauden naistaiteilijoita, jotka historia on vaiennut. Onneksi nyt on alettu tutkia heidän historiaa ja nostaa myös heitä esiin! Aivan upea taiteilija tämä Dorakin!

Eduskunnassa ei ollut viikolla ihmeempiä. Valiokunnassa saimme asiakasmaksumietinnön valmiiksi ja jätimme siihen vastalauseemme. Ensi viikolla siitä puhutaan salissa ja lopulta äänestetään. Hallituspuolueet eivät asiassa juuri joustaneet. Muutoksiin eivät suostuneet muutoin kuin sen osalta, että maksuihin jatkossa tehtävät indeksikorotukset muutettiin jonkin verran asiakkaan kannalta parempaan kansaneläleindeksiin sosiaali- ja terveysalan maksuindeksin sijaan. Tähänkin jäi sellainen ristiriita, että takautuvat korotukset tehdään kuitenkin asiakasmaksuindeksin mukaan,joten ne nostetaan kuitenkin asiakkaan kannalta kielteisemmin. Logiikka siis vähän uupuu tässäkin sinänsä edes pienessä parannuksessa hallituksen alkuperäiseen esitykseen nähden. Mutta mehän emme hyväksy hallituksen esitystä ollenkaan, se kun kohtelee pienituloisia huonosti.

Viime lauantaina oltiin Antin kanssa kehitysvammaisten Hyvän mielen tapahtumassa Lammilla. Oli mukava tilaisuus!Aivan ihania kehitysvammaisia ystäviä oli paikan päällä!Ja aurinko suosi liikuntatapahtumaa! Sitten kävin Lahden Vesijärven sataman kylämarkkinoilla, jossa oli myös hyvä tunnelma! Ihmisiä tuli tavattua ja juteltua monen monen kanssa. Avustajani oli myös leikkimielisessä nuorten eri puolueiden kunnallisvaaliehdokkaiden Tanssii tähtien kanssa -kisassa. Miikka tanssi hienosti, mutta tyyli muistutti jonkin verran Kanki-Kaikkosta, joten ihan palkintosijalle ei yltänyt. Tuomarit vähän pilke silmäkulmassa totesivatkin, joskos Kaikkonen on antanut oppejaan avustajalleni tanssissa...Rohkea ja hauska veto tuo Miikalta ja muilta nuorilta! Hyvä nuoret!

Lauantaina ehdittiin vielä palkintoja jakamaan Hämeenlinnassa olleeseen tanssin SM-kisoihin. Siellä Antin kanssa jaettiin varmasti liki sata kukkaa ja palkintopokaalia!Oli hieno nähdä upeita tanssi esityksiä! Liikunnan riemua ja taitoa! Aivan ihania oli pienimpien lasten esitykset!

Sunnuntaina vietettiin äitienpäivää. Järjestimme vanhemmilleni Antin kotipaikakkunnalla kulttuurihetken Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kohteisiin tutustumalla. Kävimme mm. Halosenniemessä ja nautimme kauniista kesäpäivästä. Kävimme myös syömässä ja Antin vanhemmilla. Äitienpäivä on hienoa päivä, sillä kyllä äitien tekemää tärkeää työtä tulee todella arvostaa ja huomioida. Toivoisi niin kyllä tapahtuvan muulloinkin kuin vain äitienpäivänä.
Lauantaina vietettiin myös lapsettomien lauantaita,mikä on sekin tärkeä päivä. Aivan liian monihan kärsii tahattomasta lapsettomuudesta. Äitienpäivä voi olla monelle tällaiselle varsin rankka päivä, jos oma prosessi on kovin kipeässä vaiheessa lapsettomuuden kanssa.

Sunnuntai-iltana oltiin sitten viimeisessä Tanssii Tähtien-kanssa showssa. Hieno fiilis oli showssa ja molemmat finalistit tanssivat niin upeasti! Olisivat kummatkin ansainneet voiton! Marian valssi sai kyllä kyyneleet silmiin, se oli niin täydellisen kaunista!

Ei kommentteja: