lauantaina, tammikuuta 20, 2007

Nettisabotaasia ja kirjoitteluhommia

Päällimmäisenä on nyt mielessä nettisivuilleni tunkeutunut hakkeri. On tuo kummaa, kun tuollaista toimintaa on aina vaan enemmän. Kenenköhän intressi on häiriköidä sivujani? Ja kuka viitsii sortua moiseen toimintaan? Eilen sivuille oli ilmestynyt verinen naisen kuva ja kummia tekstejä. Eiköhän asia saada pian korjattua, mutta kyllä tässä rikosilmoitusta harkitsen….

Viikko on taas muutoinkin vierähtänyt! Loppuviikosta jatkui jätelain ja ulkomaalaislain muutosten käsittely valiokunnissa. Torstaina minulla oli vieraana eduskunnassa Hämeenlinnan syöpäyhdistyksen väkeä! Keskusteltiin heidän kanssaan monista tärkeistä asioista. He olivat tosi innostuneita vieraita! Mukava juttu!

Perjantaina ympäristövaliokunnassa kävi myös mm. europarlamentaarikko Riitta Myller kertomassa EU:n meristrategiasta. Tänään on kirjoittelu-urakka edessä. Tehtailen kirjoituksia vaalilehteäni varten. Aion kyllä ehtiä lenkille tuonne ihanaan auringonpaisteeseen. Taitaa sinne olla jo Amigolla - koirallakin kiirus, sillä tavoin tuossa vieressä pyörii.

Sunnuntaina onkin sitten juhlia ja kokouksia koko päivä! Nastolan uudenkylän työväenyhdistyksellä on juhlat. Hämeenlinnassa puolestaan on naisvaltuutettujen järjestämä tilaisuus, mihin on tulossa Päivi Lipponenkin puhumaan naisjohtajuudesta. Sitten on myös palaveri Hämeenlinnan seudulla vireillä olevaan suurkunta-hankkeeseen liittyen.

Huomaan muuten, että minulle on tullut tavaksi kehua blogissani aina jotakin henkilöä tai joitakin henkilöitä, sen sijaan, että lähtisin moittimislinjalle. Tällä kertaa ajattelin antaa kehut ympäristöasioissa kanssani erityisen aktiivisina toimineille. Ensinnäkin kehut Oras Tynkkyselle, joka on niitä ainoita oikeita ympäristön puolustajia ja ilmastopolitiikan ehdoton kingi eduskunnassa. Samoin Pia Viitanen on todella sydämellä ympäristön puolella ja toki myös ympäristövaliokunnan pj. Tiusanen. Mutta uusia iloisia yllätyksiä luontoa ja ympäristöä puolustamaan on tullut mm. Kimmo Tiilikainen keskustasta, Jutta Urpilainen meiltä on erityisesti kansainvälissä ympäristökysymyksissä ollut positiivisen aktiivinen ja Anneli Kiljunen meiltä kanssa on nostanut ympäristöpainotusta aika ajoin esiin! Ja kyllähän tuo Anttikin näiden kysymysten puolesta taistelee! Varmasti muutamia muitakin henkilöjä on, mutta liikaa eduskunnassa ei kyllä ympäristöpainotuksen omaavia olekaan... Onneksi ymmärrystä ympäristöasioille alkaa kuitenkin koko ajan enemmän olemaan kaikilla edustajilla, minkä ilmastokeskustelu tällä viikollakin osoitti. Kenekään ei ole enää varaa vähätellä näitä kysymyksiä!

Ei kommentteja: