keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

99-vuotiskekkereitä, tasa-arvolain toteuttamista ja energiaa

Maanantaina oli mm. valtuuston kokous ja tuntui kummalta näytelmä, mikä siellä käytiin kaupunginhallituksen henkilövalintoihin liittyen. Kokoomus ja kristillisdemokraatit eivät päässeet sopuun keskenään tasa-arvolain edellyttämästä paikkajaosta ja kokousta venytettiin neuvottelutauoin. Selvä viesti ryhmältämme oli alusta asti ollut se, että me emme tule hyväksymään tasa-arvolain vastaista kokoonpanoa, joten paikat on jaettava sen mukaisesti, mutta asiaa ei oltu hoidettu ennen kokousta. Niinpä siellä sitten asiasta väännettiin, kunnes osapuolilta saatiin lain mukainen kokoonpano.

Maanantaina myös isoäitini muuten täytti 99 vuotta! Ensi vuonna sitten on isot pippalot edessä!:) Mummo, Vilma Vilhelmiina on tomera mummo, joka on asunut nyt hetken vanhainkodissa. Hän seuraa edelleen politiikkaakin ja on sitä mieltä, ettei esimerkiksi EU-aikana voi yksin nyhjätä, vaan kansainvälistä aktiivista toimintaa tarvitaan. Hassuahan se on ajatella, että mummo on elänyt tsaarin aikaankin. Paljon mummon juttuja kuunnellessa myös oppii. Nämä kaikkein iäkkäimmät ikäihmiset ovat niitä erityisen pienituloisia, kun eläkejärjestelmä luotiin niin myöhään. Mummokin on tehnyt 12 vuotiaasta asti töitä. Tämä heidän ikäluokkansa on tietyllä tavalla väliinputoajia eläkkeiden osalta, siksi on kyllä moraalinen velvollisuus parantaa mielestäni heidän eläkkeitä. Oma mummoni pärjää ja tarvittaessa autamme, mutta on paljon niitä jotka ovat vielä paljon pienituloisempia. Heidän ikäluokkansa on vaikeimmat ajat maatamme eteenpäin vieneet ja hyvinvointiyhteiskuntaa rakentaneet. Vilma Vilhelmiina on viisas mummo, toivottavasti edes hieman olen häneltä perinyt tervettä ja realistista suhtautumista maailmaan. Lauluääntä en ole kyllä häneltä valitettavasti perinyt….

Tiistaina oli normaali vauhdikas työpäivä. Jätelakia ja mm. ulkomaalaislakia käsiteltiin valiokunnissa. Valiokunnassa oikein meinasin kiihtyä, kun harmittaa osin nihkeä viisumikäytäntö maahamme pyrkiviä suomalaisten kumppaneitakin (muita kuin avioliitossa olevia) kohtaan. Tässä viime aikoinakin olen taas taistellut mm. yhden tuttavan turkkilaisen seurustelukumppanin maahan pääsyn puolesta ja aiemmin sukulaiseni perulaisen aviopuolison siskon maahan vierailulle pääsystä. Kielteiset päätökset tulla tupsahtivat, mutta prosessin jälkeen toinen heistä saatiin edes 1,5 kuukaudeksi maahamme käymään, mutta vaikeaa oli sekin. Tällaista siis tapahtuu samaan aikaan, kun tarvitsisimme ulkomaalaisia enemmän maahamme. Kyllä minä peräänkuuluttaisin avoimempaa maahanmuuttopolitiikkaa!

Tänään olin Hattulan Pappilanniemen vanhainkodin, Tuulia-kodin, osastolla vierailulla valtiosihteeri Kostiaisen ja Hattulan kunnan edustajien kanssa. Tuulia-koti laajenee ja väliaikaisesti tämä osasto toimii Pappilanniemessä. Kiva oli käydä paikan päällä. Juteltiin mm. henkilöstömitoituksesta, omaishoidontuesta ja toimitiloista. Muutoin päivä on kulunut lähinnä energia- ja ilmastokysymysten parissa, kun kokoomuksen välikysymys oli nyt käsittelyssä. Salissa on puhuttu ja odottelen vielä puheenvuoroa, joka taitaa mennä iltamyöhälle (nyt kello on 21.30..).

Kiintoisaa keskustelua kävin myös erään henkilön kanssa terveellisen ruuan arvonlisäveron mahdollisesta laskusta. Tätä edistäisin mielelläni, vaikka en muuten ole ruuan alv-laskun innokas puoltaja, koska näen tärkeämpänä käyttää varat suoraan pienituloisille. Ruuan alv-lasku maksaisi paljon, mutta siitä hyötyisi vähävaraisten vain vähän. Tehokkaampaa on korottaa esim. pienimpiä etuisuuksia. Mutta tätä terveellisten ruokien arvonlisäveron laskua olen itsekin esittänyt. Se olisi hyvä asia, koska nyt rasvaisten ja epäterveelliset ruuat ovat usein paljon halvempia kuin vaikkapa hedelmät ja vihannekset. Vähävaraisten täytyy siis syödäkin epäterveellisesti. Näitä kohdennettuja verokevennyksiä voisi perustella myös kansanterveyden näkökulmasta. Tämä voisi olla yksi pieni keino tarvittavien ennalta ehkäisevien toimien kokonaisuudessa, mihin toki kuuluvat myös tehokkaampi ravitsemus- ja liikuntaneuvonta. Tärkeä asia silti!

Ei kommentteja: