sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007

Viikko täynnä tapahtumia

Vaalitapahtumia ja muita tilaisuuksia nyt riittää!Tänään järjestimme Hämeenlinnassa Epämiellyttävä totuus -elokuvanäytöksen Filatovin Tarjan kanssa! Vierailin myös sotalasten kokouksessa!Oli mukava tavata sotalapsia!Meillä oli iltapäivällä myös lasten tapahtuma, missä pääsimme paitsi piirileikkiin lasten kanssa, niin myös kasvomaalausta tekemään! Hauskaa oli! Illalla oli vielä työväenyhdistyksen kuukausikokous.

Muutoinkin lentoa on ollut. Demarinuorten kanssa tempaisimme lauantaina Lahdessa, kun jaoimme pellettejä ja muistutimme ilmastonmuutoksesta! Myös Hattulan torilla olin lauantaina ja kahdet vaalitanssitkin oli illalla. Heinäluoma kävi perjantaina Hml:ssa ja meillä oli myös Wanhojen tovereiden keskustelutilaisuus! Illalla teimme pienen baarikierroksen Forssassa ja Riihimäellä nuorten ehdokkaiden kanssa. Skinnarin kanssa oli torstaina Hollolassa tilaisuudessa ja kävin vaalipaneelissa lukiolla. Kävin myös Lahdessa jakamassa karkkia ja kortteja keskustassa ja juttelemassa ihmisten kanssa.

Keskiviikkona oli ikäihmisten asioita käsitellyt järjestämäni tilaisuus, mikä oli tosi kiva! Kävimme iltapäivällä Johannes Koskisen kanssa Voutilan uudessa vanhainkodissa tutustumassa. Kyllä on ihana, että vihdoinkin saatiin hyvät ja upeat tilat! Aiemmin osa osastoista toimi todella heikoissa toimitiloissa, joten siihen verrattuna tuntui ihanalta tilavat yhden hengen huoneet, omat wc/pesutilat ja kahden hengenkin huoneet olivat verraten hyvät!!

Tiistaina olin puhumassa pätkätyö-seminaarissa Lahdessa ja maanantaina Heinäluoma vieraili Lahdessa ja olin mukana. Vierailun kuului mielenkiintoinen käynti Neopolin, tiede-ja tutkimuspuistossa. Mielenkiintoista keskustelua käytiin enrgia- ja ympäristöteknologan mahdollisuuksista.

Hyvältä tuntuu vaalityö ja puolueemme tilanne on varsin hyvä!Heinäluoma on pärjännyt hienosti puheenjohtajien vaalitenteissä ja vaaliohjelmamme kanssa kelpaa kentällä kiertää! Aika pakkaset vain on nyt, joten useammalla ehdokkaalla flunssaa on ollut! Toivottavasti vältyn siltä, vaikka varpaat ovat kyllä olleet usemman päivän turvoksissa, kun onnistuin ne palelluttamaan....Nautin kyllä tästä vaalityöstä, ihmisten parissa toimimisesta! Ihmiset ovat pääosin todella ihania ja kannustavia! Ehkä se osin johtuu ammattitaustastani, että nautin erilaisten ihmisten kohtaamisista ja keskusteluista!

Ei kommentteja: