torstaina, marraskuuta 15, 2007

TEHY-LAKI ja kuulumisia

Isovanhempiemme hautajaiset menivät viime viikolla. Jokelan tapahtumia jaettiin mm. Tuusulassa jumalanpalveluksessa. Käytiin myös Jokelan nuorisotalolla ja koululla eilen. Antti on ollut aika vahvasti tässä mukana tuusulaisena kansanedustajana, mitä pidän hyvänä. On tärkeä olla läsnä ja jakaa yhteisöllistä surua.

Työasioissa Tehy-laki on nyt ollut päällimmäinen asia. Väärällä tavalla koitetaan asiaa ratkaista. Puolueeni teki lakiin monia muutosesityksiä, jotka hallitus äänesti nurin maanantaina. Huomenna perjantaina laki on lopullisessa päätöksessä. Olemme painottaneet koko ajan sopimista parhaana tapana hoitaa asia ja myös sitä, että valtion tulisi osallistua talkoisiin taloudellisesti suuremmilla panostuksilla. Lakiin vaadimme muutoksia mm. siten että suojelutyöhön määrättäessä tulisi sopia yhteistyössä yksimielisesti Tehyn paikallisosaston kanssa ratkaisusta. Uhkasakko, joka sisältyy lakiin, on myös kansainvälisten sopimusten vastainen, ja sitä vastaan olimme ja esitimme muutamia muita tarkentavia korjauksia.

Ehdottomasti ihmisten henki ja terveys sekä kipeimmin apua tarvitsevien asiat tulee turvata, mutta pakkolakia emme näe parhaana keinona tähän, vaan sopimista. Tuntuu kurjalta,että sairaanhoitajia on tässä jopa syyllistetty. En todella usko, että heidän työmoraalillaan ketään jätettäisiin heitteille. Asiat tulisi heidän kanssa neuvotellen ratkaista kaikissa tilanteissa silloinki, jos joukkoirtisanomiset konkretisoituisivat. Nyt tulisi kuitenkin kaikki voimavarat käyttää tilanteen ratkaisemiseen olemassa olevin keinoin. Hallituksen tulisi tulla vastaan sairaanhoitajia. Kun hallitus meni alun alkujaan tällä tavoin puuttumaan työmarkkinaratkaisuun ja palkka-asioihin, tulee sen kantaa vastuu loppuun asti. Sairaanhoitajilla toden totta on täysi oikeus vaatia lisää palkkaa ja lupausten lunastamista. Kyllä sähköpostit ovat käyneetkin kuumina, kun hoitajat ovat olleet todella pahoillaan tällaisen pakkolain valmistelusta.

Täysistunnossa oli myös toimeentulotuen ns. sosiaalitakuu käsittelyssä, missä esitetään "aikaraja" toimeentulotuen myöntämiselle, mikä onkin hyvä asia. Meidän ryhmä olisi esittänyt hallitusta lyhyempää aikaa oikeusasiamiehenkin ratkaisuihin vedoten, viikkoa eli 5 arkipäivää. Laki on hyvä,mutta huoltakin näen ilmassa, ettei taas edelle mene nyt lain vaatima toimeentulotuki, kun muulle sosiaalityölle ja palvelulle ei ole aikarajoja. Kun resurssit ovat niukat voi pahimmillaan tämä olla pois varsinaisesta sosiaalityöstä. Sanktioita laki ei sisällä myöskään ja ensisijaisesti tulisi nostaa ensisijaisten etuuksien tasoa, jottei toimeentulotukea tarvitsisi taloudellisesti niin moni!

Tän viikon oon siis ollut vielä sairauslomalla. Töihin ois tehnyt kyllä mieli, kun olisi ollut tämä Tehy-laki ja muutenkin vierasryhmiä useita eduskunnassa jne. Niin ja olisi ollut puheita omaiset mielenterveystuen juhlassa, Sosiaalialan korkeastikoulutettujen opiskelijajärjestön Tason juhlassa sekä ihanan Marjaana Koskivuoren näyttelyn avajaisissa...mutta ei mahda nyt mitään...

Oon nähnyt ystäviä, liikkunut ja hoivaillut lemmikkejä. Perjantaina olisi yhden ystäväni miehen levynjulkistamisbileet Helsingissä! Hieno juttu,että ovat päässeet levyttämään ja levy kaupoissa saatavilla. Meininkiä ei siltä bändiltä ainakaan puutu! Joissakin illanistujaisissa bändiläiset ovat innostuneet laulamaan karaokea ja mä oon ollut ihan haltioissani!

Se on vähän eri kuin meikäläisen epävireinen hoilotus, jota en kyllä juuri harrastelekaan, paitsi tosinaan Antin riemuksi kotona. Täytyy myöntää, että työväenlaulutkin menee usein suun liikuttemisessa ja aivan hiljaisessa laulannassa, vaikka tunnelmassa täysiä oon mukana!

Tanssista sen sijaan tykkään paljon, opiskeluaikana joku bändi pyysi mua kerran taustatanssijakseen...no. en kyllä mennyt ja en mä kyl oikeestaan osaa kauheesti tanssiakaan, mutta tanssahtelen ilolla ja innolla sekä eläydyn täysillä! Niin, tanssia mä "harrastan" kyllä vielä laulua enemmän kotioloissakin, hyvällä päällä ollessani tanssahtelen mennen tullen..

Lattarit on intohimoni....Tanssilattialle on pakko päästä, kun lattarimusiikkia tulee. Salsaa mä aikoinani vähän aikaa oon ihan oikeastikin harjoitellut Etelä-Amerikassa ollessani. Pari vuotta siten Hämeenlinnassa oli myös leikkimielinen paikallinen tanssii "julkkisten" kanssa-kisa, jossa päästiin treenaan sambaa - se oli ihanaa, mutta niin vaikeaa...Opettajani oli kovilla varmasti kanssani enkä mä kauheasti tainnut oppiakaan siinä viidessä tunnissa, mutta hauskaa oli ja yritys oli ainakin kova!

Pakkaset on alkaneet...Olin aivan jäässä tänään tallilla, kun kävin ratsastamassa. Tiet on ihan kivikovia, ettei oikein voi hevosella kauheasti niillä ravailla/laukkaillakaan,mutta se on aina tämä vuodenaika...

Ei kommentteja: