lauantaina, marraskuuta 24, 2007

Onnea Tehy, muita kuulumisia ja tervetuloa uusi suurempi Hämeenlinna!

Viime viikon pääasia oli ehdottomasi ratkaisun löytyminen ns.Tehy-kiistassa!Hienoa, että sopu löytyi ja palkankorotuksista tulee nyt edes kohtuulliset sairaanhoitajille! Sikäli voi sydämen pohjasta onnitella Tehyä ja tehyläisiä!

Huoltakin ilmassa sopimuksen jäljiltä on mm. osaan palkankorotuksista kytketyn ns. tehokkuusvaateen osalta. Kaikki tietää todella kasvavat palvelutarpeet sosiaali- ja terveystoimessa ja sen kuinka ennen kaikkea ikäihmisten palveluissa, mutta myös muualla on palveluiden laadussa suuria puutteita ensisijaisesti liian vähäisestä henkilömäärästä johtuen.
Tuo tehokkuusvaadehan tarkoittaa pääosin sitä, että tulevina vuosina samalla henkilökunnalla (tai jopa vähennyksinä) tulee hoitaa nykyistä enemmän. Yhtälö on mahdoton inhimillisesti. Toki vaikuttavuutta ja tehokkuuttakin on aina syytä lisätä ja kehittää ja joiltain osin sitä voidaan saavuttaa oikeillakin keinoilla, kuten tietoteknisten mahdollisuuksien kehittymisen ja käyttöön oton myötä ja hallintoa sekä organisointia kehittämällä. Mutta pääosa työstä tehdään käsipareilla, ammattilaisten työpanoksina ja siinä tehokkuusvaatimukset ovat jo usein kohtuuttomat. Tehokuusmittareina käytetään myös usein vääränlaisia mittareita esim. suoritteita eikä laatua.

Olen siis todella huolissani siitä, mitä tuo tehty sopimus oikeasti tarkoittaa. Onko osa siitä mahdoton täyttää? Palveleeko nouseva palkkakaan hoitajien etua, jos samalla tehokkutta ja työtaakkaa kohtuuttomasti entisestään lisätään. Ja mikä on asiakkaan/potilaan näkökulma?

Toinen asia, mikä todella huolestuttaa on se, että kunnat laitetaan ratkaisun maksumiehiksi. Kokoomus koittaa ottaa pisteet toimesta, mutta sehän luisti vastuustaan pitkälti. Valtio ei tullut vastaan palkankorotuksia vastaavina valtionosuuksien korotuksina, vaan tuo 150 miljoonaa, jonka valtio ohjaa vastaa 0,8 %:n palkankorotusta. Nyt kunnissa oikeasti saatetaan joutua jopa vähentämään henkilökuntaa, jotta palkankorotukset saadaan maksettua. Se ei todella ole henkilökunnankaan etu. Lisäksi nostetaan monissa kunnissa kunnallisveroprosenttia.
Lisäksi tuntuu aika kohtuuttomalta se, että liittoon kuulumattomat sairaanhoitajat jätettäisiin korotusten ulkopuolelle, kuten on esitetty.

Kummallista on ollut myös pääministerin kommentit työtaistelua ja käytettyjä keinoja kohtaan. Hänhän viittasi, että vastaavia "pakkolakeja" saatettaisiin käyttää jatkossakin. Ne ovat surullisia viestejä. Näyttää siltä, että ollaan oikeasti ottamassa askelia sopimusyhteiskunnan murentamiselle. Laajat työmarkkinaratkaisut ovat luoneet yhteiskuntakehitykselle vakautta ja turvaa, jonka arvoa ei voine kukaan kiistää.

Koko pakkolakihan oli edellisen viikon perjantaina eduskunnassa äänestyksinä. Ryhmämme äänesti vastaan, kuten jo viime blogissani kuvasin. Halusimme turvata potilasturvallisuuden, mutta näimme sopimusmenettelyn tämänkin tavoitteen kannalta parhaana. Lisäksi esitimme muutoksia lakiin mm. niin että suojelutyöstä tulisi sopia yksimielisesti ja yhteistyössä paikallisen Tehyn osaston kanssa. Kun nämä eivät menneet läpi, esitimme lain hylkäämistä.

Verotuksen osalta salissa oli viime viikolla myös lausumamme, jossa edellytimme kutakuinkin sitä että tulee selvittää ja toteuttaa veroratkaisuja jatkossa, niin että eriarvoisuus ei niillä kasvaisi ja tässä tulee myös omaisuusverotuksen tasaavia vaikutuksia arvioida.

Työasioita olen seuraillut, vaikka en ole vielä itse töihin päässyt. Hinku olisi kyllä jo kova!:) Tuntuu kurjalta, ettei ole voinut jakaa noita mielenkiintoisia asioita eduskunnassa! Tänäänkin olisi ollut SDP:n Hämeen piirikokous Riihimäellä ja kovasti olisi ollut hinku sinne mennä puolueväkeä tapaamaan ja tuomaan näkökantoja esiin! Illalla olisi ollut tradenomi-opiskelijoiden tilaisuudessa puhe ja Antti on parhaillaan iltatilaisuudessa puhumassa...Tällaisia nämä viikonloppumme usein ovat!:)

Maanantaina on Hämeenlinnassa seudun kuntaliitosasia valtuustossa! Silloin päätetään lopullisesti kuntaliitoksesta sekä hallinnon ja palvelujen järjestämisestä kuntien yhdistyessä! Hieno juttu, että ratkaisu on vihdoin tässä vaiheessa! Tämä on varmasti viisas ja tärkeä päätös hyvinvointipalveluiden turvaamiseksi ja kehittämiseksi tulevaisuuden haasteita vastaavasti! Tulee huolehtia siitä, että tärkeimmät lähipalvelut säilyvät jatkossakin entisten pienempien kuntien alueella ja että jokaisen kunnan vahvuudet voidaan säilyttää ja ottaa entistä paremmin käyttöön. Hyvä Renko, Tuulos, Hauho, Lammi, Kalvola ja Hämeenlinna! Olen ylpeä ja iloinen Hämeenlinnan valtuuston varapuheenjohtajana ratkaisusta ja siitä, että seutumme päättäjillä on kaukonäköisyyttä ja rohkeutta lähteä uudistamaan ajan ja tulevaisuuden haasteita vastaavasti seutuamme!

Kuntoillut olen, tallilla touhunnut ja hoivaillut lemmikkejä! Ja kai meillä on kerrankin ollut kodeissa hieman siistimpääkin kuin normaali työkiireissä, jolloin etenkin toinen kotimme on usein hyrskyn myrskyn...Ja kaikki ei mene kyllä Ami-haukunkaan piikkiin,vaikka Antin seinällä on kyllä huoneen taulu: koiramme on syypää tähän kaaokseen....:)

Hämeenlinnasta Tuusulaan ajellessa tänään päätettiin mennä lenkille Usmiin Hyvinkäälle!Tehtiin pitkä lenkki siellä. Oli niin kaunista, kun hento lumivaippa verhosi hiljaisen luonnonympäristön! Amigo-koira juoksi intoa puhkuen ja omakin sielu sekä mieli kyllä lepäsi tuollaisessa ympäristössä! Usmi on kyllä Etelä-Suomen yksi luontokohteiden helmiä!:)

Ei kommentteja: