sunnuntaina, huhtikuuta 27, 2008

Vesiasiaa, palveluasumisen käyttövara, moottoritien katteesta sekä Sairionrannan sillasta

Edellisen viikon lopulla ei eduskunnassa ollut ihmeempiä. Keskiviikkona eduskunnassa oli vieraanani Käymäläseura Huussi ry, jonka kanssa juttelimme laajasti kansainvälisistä sanitaatiokysymyksistä ja maamme haja-asutusalueiden jätevesienkäsittelystä.

Torstaina ryhmäkokouksessa käsittelimme hallituksen kaavailemaa epäoikeudenmukaista yritysten, maatilojen sekä hallituksen sisälläkin ristiriitaista metsätilojen perintöverotusta. Nuo hallituksen esitykset ovat kyllä vääryys, kun omistava luokka vapautetaan kokonaan, mutta tavallisilla kansalaisilla perintöverotusta vain lievennetään. Esityksen osalta hallituksen sisällä on olut kovia kiistoja. Metsätilat oli ajatus ensin vapauttaa kokonaan perintöverosta, mutta onneksi tässä asiassa hallitus tuli hieman järkiinsä. Tällöin perusteena ei olisi ollut edes yrittäjyyden ja työllisyyden tukeminen, mikäli perintöverohelpotukset olisi ulotettu kaikille metsänomistjille, joiden leipätyö tulee aivan muualta. Näihin esityksiin liittyy jo perustuslaillisiakin ongelmia.

Edellisenä viikonloppuna oli vähän väljyyttäkin ja vietettiin lauantaita muutamien ystävien kanssa. Käytiin erilaisissa kulttuurikohteissa ja istuimme iltaa. Sunnuntaina oli taas Antin tanssiohjelma, jossa kannustimme vimmatusti. Tämä alkaa saada jo käsittämättömät mittasuhteet, kun netissä on jo mm. Kanki-, Antti Kaikkosen tanssikoulu-, Tanssin kuin Kaikkonen- ja Antti presidentiksi - paitoja myynnissä jonkin yksityisen firman toimesta ja NRJ-radiokanava on tehnyt arkiaamuisin kannustusbiisejä Antille...Paras on mielestäni R.A.K.A.S- biisistä tehty versio K.A.N.K.I- biisi....

Tämän viikon maanantaina meillä oli kunnallispolitiikassa useampia tärkeitä ja paljon puhuttavia ratkaisuja. Kaupunginhallituksessa äänestettiin Sairionrannan siltaratkaisun käsittelystä. Kannatimme maisemaan paremmin sopivaa, mutta hieman kalliimpaa alikulkuvaihtoehtoa.Valtuustossa oli puolestaan moottoritien kattaminen käsittelyssä. Se ei ole ollut mikään oma intohimon kohteeni puoleen tai toiseen. Hanketta arvioidessani olen tullut siihen johtopäätökseen, että hankkeella on enemmän hyviä kuin huonoja puolia, joten olen valmis hanketta kannattamaan.

Moottoritien katehan tulee pääosin yksityisellä rahoituksella. Kaupunki rahoittaa toki infrastruktuurin, kuten aina erilaisissa investointikohteissa. Arkkitehtuurikilpaiun voittanut malli myös sopii suht hyvin maisemaan ja sovittaa kohtuullisesti kaupungin ja Myllymäen puolen historiallisen miljöön. Hanke tuo arviolta 500 työpaikkaa Hämeenlinnaan, joten sitä kautta hyvinvointia ja verotuloja. Elinvoimaisuus myös vahvistuu. Lisäksi hanke mahdollistaa kaupungin kehittämisen ja mahdollistaa keskustan laajentumisen myös länteen moottoritein toiselle puolelle. Tämä tukee esim. liikuntarajoitteisten asioimista,kun kaikki kaupat eivät karkaa keskustasta Tiiriöön, vaan keskustakin kehittyy.

Todennäköisesti myös moottoritien melua saadaan hillittyä nykyistä paremmin ja hukkatila saadaan tehokkaasti käyttöön. Kaupunki on jo varsin tiiviisti rakennettu ja sitä tullaan jatkossakin tiivistämään. Kuitenkin esim. rantaa on hyvä jättää myös viheralueeksi ja puistoiksi.
Huonoja puoliakin hankkeella tosin on, esim. infran hinta,vaikka se pitkällä juoksulla tuleekin kaupungille toivottavasti monin kerroin takaisin. Samoin itseäni huolestuttaa se, että kauanko tämä kerskakulutus voi jatkua. Kuinka kauan kaikki laajenevat ja kasvavat kauppakeskukset kannattavat. Mistä niihin kaikkiin riittää asiakkaita? Ideapark on olemassa, Vantaa meinaa kattaa moottoritien osin myös ja Riihimäki sekä Hyvinkää ovat lajentaneet kaupallisia palvelujaan merkittävästi...Moottoritien varralle alkaa siis olla aikalailla tarjontaa.

Kävin maanantaina tapaamassa myös paikallisen mielenterveysyhdistys Hämin väkeä ja juttelemassa mielenterveyskuntoutujien asemaan liittyvistä asioista. Muutenkin arkiviikko meni erityisellä vauhdilla - oli monenlaista menoa. Valiokunnassa kuultiin lähinnä asikasmaksulakiuudistukseen liittyen asiantuntijoita ja valmistelimme omaa vastalausetta aiheesta.

Jätin myös oman lakialoitteeni siitä, että palveluasunnoissa asuville määriteltäisiin käyttövara. Ympärivuorokautiset ja tehostetut palveluasunnot korvaavat yhä usemmin laitostasoista hoivaa. Laitoksissa asuvulle on määritelty käyttövara, mutta palveluasunnoissa asuville ei. Palveluasuminen tulee lisääntymään koko ajan enemmän ja enemmän. Samaan aikaan palveluasumisen maksut ovat nousseet selvässti. Usein palveluasumisen piirissä olevat ovat myös hyvin pienituloisia, joten käyttövaran määrittely auttaisi heitä selvästi.

Esitän lakialoitteessa, että käyttövara määriteltäisiin toimeentulotuen perusosan perusteella siten,että siitä vähennettäisiin ruokamenojen osuus. Näin palveluasunnoissa olevien käyttövarasta tulisi laitosten käyttövaraa hieman parempi, koska palveluasunnoissa asuu usein hieman parempikuntoisia, joten oman rahan käytölle on kovempi tarve ja myös mahdollisuus. Lisäksi siinä on eroja, mitkä kulut sisältyvät palveluasumisen maksuihin suhteessa laitosasumiseen. Tämä toimeentulotuen perusteella määritelty käyttövara mukailee monien kuntien vapaaehtoisesti määrittelemiä palveluasumisen käyttövaroja. Useissa kunnissa käyttövaraa ei kuitenkaan ole määritelty vapaaehtoisesti palveluasunnoissa asuville ja käytännöt vaihtelevat. Ihmiset ovat siis hyvin eriarvoisessa asemassa kunnasta riippuen.

Torstaina olin puhumassa Unicefin Helsingin piirin janopäivän keräyksen aloitustapahtumassa. Maailman vesipulan helpottamiseksi tehtävä työ on äärimmäisen tärkeää! Siirsimme muuten muutaman kansanedustajan kanssa perustaman Veden ystävät ry:n kanssa juuri rahat yhden kaivon toteuttamiselle Kirkon ulkomaanavun kautta.

Lauantaina olin Lahdessa tapaamassa kansalaisia torilla puolueemme pj-kiertueeseen liittyen. Oli mukava olla Lahdessa ja torilla oli ihanaa auringon paistellessa! Olin myös seuraamassamma pj-paneelia. Iltapäivällä olin puhumassa Hämeenlinnan Häme Happeningissä Verkatehtaalla, jossa oli esillä paikallisia ja kotimaisia tuotteita.

Aurinko paistelee ja kesä lähestyy! Ihanaa!:) On ollut aivan mahtavaa, kun on illalla ollut valoisaa, vaikka on vasta myöhään päässyt lenkille koiran tai hevosen kanssa! Tänään sitten jännätään taas miten Antille käy tanssiohjelmassa...Kävi kuinka vaan, niin hyvin käy...

Ei kommentteja: