maanantaina, joulukuuta 18, 2006

Joulufiilis

Viikko alkoi mukavasti ja ihana, että maahankin oli sadellut vähän lunta! Tulee koko ajan enemmän ja enemmän myös joulufiilis!

Perjantaina oli hallintovaliokunnassa kunta- ja palvelurakennehankkeen puitelaki lopullisesti käsittelyssä. Uudistus on ehdottoman tärkeä, jotta hyvinvointipalvelut voidaan turvata tulevaisuudessakin. Tarvitaan taloudelliselta ja osaamispohjaltaan riittävän vahvoja organisaatioita, jotta palvelut voidaan turvata ja eriarvoisuutta eri paikkakuntien välillä palveluiden saannin suhteen kitkeä. Kehitysvammahuollon organisointi, valtionosuusuudistus ja ns. enklaavikuntien (kunnat jotka haluaisivat liittyä yhteen, mutta yhteisen maarajan edellytys ei täyty, kuten Kalvola-Hattula-Hämeenlinnan tilanne) puhututtivat loppuun saakka. Hyvä mietintö saatiin kuitenkin aikaan valiokunnassa. Korostimme myös rakenteiden kehittämisen ohella myös palveluiden sisällön kehittämistarvetta, erityisesti tarvetta panostaa ennalta ehkäisevään ja toimintakykyä ylläpitävään toimintaan. Paljon oli esillä myös se, että suurempia organisaatioita muodostaessa esimerkiksi sosiaalipalvelut eivät saa jäädä terveyspalveluiden jakoihin. Kehitysvammahuollolle tulee myös turvata riittävän itsenäinen asema, kun liitetään erikoissairaanhoitopiirien järjestämisvastuun alle. Korostimme myös sitä, että kehitysvammahuolto voidaan jatkossakin toteuttaa erillisten erityishuoltopiirien kautta, kuten Hämeessä.

Viikonloppuna tarjoilimme Hämeenlinnassa jouluglögiä ja pipareita ihmisille ja keskustelimme ajankohtaisista asioista. Illalla olin Lahdessa kummipojan synttäreillä. Oli hauskat merirosvo-aiheiset synttärit Lauri-pojalla! Illalla oltiin Antin kanssa vain kotosalla ja käytiin Amigo-koiramme kanssa lenkillä. Sunnuntaina kävin puhumassa Lopella paikallisten demareiden tilaisuudessa. Juttelimme pitkään mm. omaishoitajien asemasta ja kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Otin kantaa myös siihen, että köyhyyden poisto tulee nostaa hallitusohjelmaan keskeisimmäksi tavoitteeksi! Viimeisimpiin budjetteihin on sisältynyt ns. köyhyyspaketti ja nyt sosiaalipaketti ja toimet ovatkin olleet oikean suuntaisia, mutta voimakkaampia toimia tarvitaan jatkossa! On häpeä, että osa kansastamme voi huonosti!

Oli mukava nähdä tuttuja Lopella! J Kirjoittelin myös kolumnin ja illalla kävin salilla. Antti käy Amigon kanssa sunnuntaisin koirakoulussa ja tällä kertaa Amimme oli jopa totellut kuulemma varsin hyvin!:) Tällaista hulinaa viikonloput ovat! Pikaisesti kävimme kummilasten joululahjat ostamassa lauantaina myös Lahdesta, joten tärkeimmät jouluvalmistelut ovat sikäli kunnossa!

Tänään täysistunnossa on sosiaali- ja terveysministeriön budjetti. Aion korostaa jälleen köyhyyden poistamiseksi ja vähävaraisimpien auttamiseksi tarvittavia toimia ja ikäihmisten palveluiden laadun parantamistarpeita.

Ei kommentteja: