lauantaina, kesäkuuta 14, 2008

Nuorta energiaa SDP:n johtoon, elatustuesta, Lissabonin sopimuksesta sekä muusta ajankohtaisesta

Puoluekokous käytiin Hml:ssa viime viikonloppuna. Torstaina ennen puoluekokousta ehdin käydä luovuttamassa Hämeen ympäristökeskuksen tämän vuoden ympäristöpalkinnon, jonka sai kaikki ekosanitaatioon eli kuivakäymälään siirtyneet kansalaiset. Heitä edusti palkintotilaisuudessa muutama henkilö.

Eduskunnassa ennen puoluekokousta käsiteltiin valiokunnassa elatuslaki. Saimme lakiin puskettua tärkeitä kirjauksia mm. työntekijöiden asemasta,kun elatustuen käsittely siirtyy kunnilta Kelalle. PARAS-hankkeen hengessä valiokunta muutti hallituksen esitystä niin, että kaikkia työntekijöitä koskee 5 vuoden irtisanomissuoja, kun halliuksen esitykseen tätä ei elatustuen osalta sisältynyt. Samoin saimme tärkeitä kirjauksia mm. työntekijöiden osaamisen turvaamisesta, uudelleen kouluttamisesta, mielekkään työn löytämisestä jne. Hallituksen esityksessä työntekijät oli huomioitu erityisen heikosti.

Korostin itse myös vahvasti sitä, että lapsiperheköyhyyden ratkaisemisessa on elatustuen taso keskeinen asia ja sen korottamisesta saimme kirjauksen mietintöömme onneksi! Samoin painotin paljon lapsiperhepalveluiden ja Kelan välisen yhteistyön tärkeyttä elatustuen siityessä Kelaan. Elatustuki on monessa kunnassa ollut kiinteä osa muita lapsiperhepalveluja ja elatustuen käsittelyn yhteydessä on voitu tarjota ja kertoa muista lapsiperhepalveluista sekä kartoittaa tukipalveluiden tarvetta. Nyt on vaarana, että tämä heikkenee ellei Kelan ja kuntien välisen yhteistyötä todella vaalita.

Paljon hyvääkin on kuitenkin tässä siirrossa mm. se että ihmiset ovat jatkossa tasa-arvoisessa asemassa eri kunnissa,kun tähän mennessä elatustukikäytännöt ovat aika lailla vaihdelleet kunnittain.

Puolueemme sai hyvän uuden puheenjohtajan, joka tuo varmasti kaivattua raikkautta ja uudistusta puolueeseemme! Jutalla on hyviä ja oikeita ajatuksia ja hän on sinnikäs ja ahkera nuori nainen, joka uskaltaa unelmoida ja tehdä töitä unelmien toteuttamiseksi! Hyvä Jutta! Ja toivon todella, ettei hän unohtaisi missään vaiheessa sitä kaikkein tärkeintä eli heikossa asemassa olevien elinehtojen parantamista! Sen pitää olla puolueemme ykkösasia nyt ja tulevaisuudessa!

Tilanne kokouspaikalla oli hieno, kun molemmat suosikkini Jutta ja Eki olivat viime metreillä vastakkain ja pitivät hyvät puheet molemmat kokouksessa! Tuntui upealta! Toivottavasti nyt muistetaan ottaa kaikkien näiden loppumetreillä kisanneinen osaaminen puolueen hyväksi. Monikasvoisuudesta ei tule luopua pj-kisan jälkeenkään. Jutta, Erkki ja Tarja muodostavat loistavan tiimin ja rinnallaan tietysti valittu varapuheenjohtajisto.

Muutenkin kokous oli hyvä ja oli tietysti hienoa,että kokous oli Hml:ssa! Tunnelma oli lämmin ja demarit suorastaan valtasivat Hämeenlinnan!

Omalta osaltani vointini kummasti heikkeni juuri puoluekokouksen alla. Se harmitti ja sainkin kesken kokouksen kumman heikotus/pyörrytyskohtauksen sekä totaaliseen lukkoon menon, mitä ei ole koskaan aiemmin käynyt. Oli tosi harmi, että sen piti käydä nyt puoluekokouksessa. Ikävät lehdet revittelivät asialla ja mieli oli tosi paha, kun samaan aikaan monet oman arjen asiat ovat painaneet mieltä. Asiat muuttuivat lehdistössä ja kärpäsestä kasvoi härkänen. Toisaalta sain kuulla lohduttavia kertomuksia mm. eräältä tv-toimittajalta, joka kertoi että vastaavia tulee heidän ammattikunnallaankin joskus jopa suoran lähetyksen aikana niin, että muisti vaan pätkäiseen eikä tuu sanaa mieleen...ja kovin moni muukin kertoi vastaavia kokemuksiaa eli kovin harvinaisesta asiasta ei ollut kyse.

Se vaan harmittaa, että jos puheeni kokouksessa olisi mennyt normaalisti, pontevasti ja aktiivisesti, kuten yleensä puhun, ei puhetta olisi todennäköisesti noteerattu ollenkaan. Tärkeistä puhumistani asioista tuskin olisi ollut lehdessä mitään. Mutta nyt sen sijaan tilanteeni pääsi kansitasolle Jutan valinnan rinnalle. Jotenkin tuntui kummalta, kun luulisi että puoluekokouksessa olisi ollut vähän tärkeämpiä ja mielenkiintoisempiakin asioita uutisoida. Ja samaan aikaan, kun on ollut kaiken maailman rötöksiä ja vaalirahasotkuja, niin itse en ole ainakaan tehnyt mitään pahaa. Mutta on ihmisiä ja lehdistöä, jolla on tapana lyödä lyötyä. Se on surullista, vaikka oma pääni kyllä kestää seinään lyömistä ja sisulla kyllä aina noustaan - se on jo sukuvikakin! Heinosen/Hovilaisen suvun sisulla mennään vaikka läpi kiven ja aika paljon isompien asioiden läpi!:)

Sairauslomaa kuitenkin määrättiin kokousviikonlopun jäljiltä. Tässä on taas ollut niin paljon kaikkea työkiireiden lisäksi tämä Antin muuttourakka ei ole ollut ihan nopea tapaus. Lisäksi olin pienessä terveydenhuollollisessa operaatiossa, joka ei mennyt ihan toivotulla tavalla ja sen seurauksena elimistöni on ollut aika sekaisin. Vointini ei ole ollut normaali eikä paras mahdollinen, vaikka ei tässä mitään hätää tai vakavampaakaan ole! Lisäksi tietysti hääpaineet/kiire meinaa välillä pukata, vaikka koitammekin ottaa hääasiat mahdollisimman rennosti. Mutta ei sitä oikein muistanutkaan, kuinka iso homma häidenkin suunnittelu on...Tunnit ei ole vuorokaudessa meinanneet millään riittää. No, kyllä se tästä! Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Nyt sairauslomalla olen ollut viikon ja koittanut tehdä kaikkea muuta kuin työasioita. Muuttolaatikoita olen purkanut, tehnyt hääsuunnitelmia, liikkunut ja touhunnut tallilla. Viikko on mennyt pian, mutta vointi on kyllä paljon parempi ja varmasti töihin palailenkin maanantaina.
Puoluekokousviikolla olin myös puhumassa ja kansalaisiatapaamassa Hämeenlinnassa Viro-yhdistyksen Saku-illassa ja puoluekokousperjantaina kävin myös Turengin markkinatapahtumassa kansalaisia tapaamassa. Ihan mukavia tilaisuuksia! Sunnuntaina kävin myös perinteisesti Riihimäen erämassuilla.

Töissä ei tällä viikolla ole ollut kummempia. Vaalirahoitusasioiden vellonta on jatkunut ja sitten tärkeänä asiana oli EU:n Lissabonin sopimuksesta käyty palautekeskustelu sekä päättäminen. Sopimus tuo parannuksia EU:n rakenteisiin ja toimintatapoihin, joten pidän sitä hyvänä uudistuksena, joskin "riisuttu" malli alkuperäisestä perustuslaillisesta sopimuksesta onkin. Joka tapauksessa sopimus vahvistaa demokratiaa ja avoimmuutta sekä ns. läheisyysperiaatetta. Samoin se vahvistaa EU:n ulkopolitiikkaa sekä tekee EU:sta oikeushenkilön, mikä mahdollistaa esim. ihmisoikeusopimukseen liittymisen. Organisaatio selkenee, kun mm. vanhasta pilarirakenteesta luovutaan ja määräenemmistöratkaisuvaltaa vahvistetaan.

En oikein ymmärrä, miksi monet EU:n vastustajat vastustavat sopimusta. Nythän ei ole vastakkain EU tai siitä irtautuminen, vaan EU ja uudistettu paremmin toimiva EU...Kyse ei ole myöskään siitä, että nyt jotenkin mentäisiin enemmän liittovaltion suuntaan - päinvastoin.
EU on välttämätön ja tärkeä ja keskeisin välineemme suurten kansainvälisiä ratkaisuja edellyttävien kysymysten hoidossa, kuten ympäristöasioiden edistämisessä. Nyt, kun sopimustyö on vihdoin saatu valmiiksi, voitaisiin täysi energia käyttää varsinaisten asioiden hoitoon ja keskittyä näihin kansainvälisiin isoihin kysymyksiin mm. rauhan, työllisyyden sosiaalisesta suojelun, ympäristöasioiden, ruokahuollon ja talouspolitiikan saralla. Sosiaalisuuden toivoisin vahvistuvan, sillä nyt EU keskittynyt kovin paljon vain kilpailukyky ja talouspolitiikan alueisiin, joskus jopa mielestäni liikaa.

Irlannin kansanäänestyksen tulos toi kuitenkin sopimuksen osalta vakavia mutkia matkaan. Se on harmi!

Viime sunnuntaina oli kuulutuksemme kirkossa ja Antilla oli lauantaina myös polttarit...Hauskaa oli kuulemma ollut. Omia vielä odotellaan...olen kyllä koittanut sanoa, ettei mitään tarvisi järkätä...mutta ei se ole kai mennyt läpi...tai saas nähdä!

Ei kommentteja: