tiistaina, huhtikuuta 28, 2009

Vauhtia piisaa!

Viikolla 16 eli toissa viikolla olin keskiviikkona Turengin omakotiyhdistyksen kokouksessa puhumassa ja torstaina Raisiossa. Lisäksi eduskunnassa kävi vieraina lähi- ja perushoitajia Päijät-Hämeestä. Keskiviikkona oli myös ryhmämme palveluseteliuudistukseen liittynyt tilaisuus kansalaisinfossa, jossa alustin Matti Rimpelän kanssa aiheesta ja toimin puheenjohtajana.

Torstaina oli myös puolueen EU-ehdokkaiden esittelytilaisuus kolmella sepällä Hesassa.
Tärkein asia sillä viikolla lienee EU-selonteko. Selonteko linjaa Suomen EU-politiikkaa ja siinä on monia hyviä tavoitteita ja tahtitiloja. Valitettavasti kovinkaan monen osalta ei ole esitetty konkreettisia keinoja ja toimia tavoitteiden eteen. Suurin puute selonteossa on kuitenkin sosiaalisen ulottuvuuden puuttuminen. Sosiaalinen Eurooppa puuttuu hallituksen selonteon tahtotiloista, ei ole esityksiä tasa-arvon Euroopasta eikä työn ja ihmisten Euroopasta. Työelämäulottuvuus on unohdettu selonteosta kokonaan, vaikka esim. työsuojelu on keskeinen EU:n toimialue.

Selonteko toivottavasti omalta osaltaan lisää julkista keskustelua EU-asioista vaaleja kohti mentäessä. Selonteossa on kirjauksia mm. EU-jäsenmaksuosuuksien pitämiseksi kohtuullisina.

Valiokunnassa annoimme lausunnon valtiontalouden kehyksistä, jossa painotimme sitä, että hyvinvointikehitys pitäisi nostaa kansantalouden vaikutusten kautta yhä vahvemmin talouskehityksen rinnalle. Painotimme sitä, ettei saa tehdä viime laman kaltaisia lyhytnäköisiä leikkauksia lasten ja nuorten ennalta ehkäiseviin/varhaisen tuen ja muihin palveluihin, vaan kansantaloudenkin kannalta on työikäisten määrän vähentyessä erittäin tärkeää, että pienenevät ikäluokat olisivat mahdollisimman hyvinvoivia. Myös muita kuntapalveluiden rahoitusvajeita ja tarpeita painotimme, mm. toimeentulotuen käsittelyaikojen kestämätöntä pidentymistä ja sitä, että kunnat rikkovat lakia säädetyn määräajan ylittyessä. Tämä aiheuttaa inhimillistä kärsimystä.

Eräs toinen asia, mikä valiokuntaan tuli käsittelyyn on kouluavustajia ja tuntiopettajia koskeva parannus siitä, että mikä työsopimuksessa on sovittu työn keskeyttämisestä kesäajaksi, niin jatkossa tällöinkin syntyisi oikeus työttömyysturvaan. Tällä hetkellä on ollut erityisen hurja vääryys tämä, että kouluavustajat ovat olleet tällöin ilman työttömyysturvaa, koska vakuutusoikeus on katsonut voimassa olevan työsuhteen esteeksi tälle. Erittäin tärkeä parannus, vaikka tietysti ensisijaista olisi se, että kouluavustajat saisivat kokopäiväistä ja ympärivuotista työtä, kuten fiksuissa kunnissa koetetaankin tehdä eli yhdistää kouluavustajan työhön esimerkiksi aamu- ja iltapäivähoitoa/toimintaa sekä esim. kesäleirejä. Toivottavasti tämä tarpeellinen muutos ei ohjaa käyttämään tätä sopimuksen kautta sovittua kesätaukoa yhä enemmän. Kouluavustajien asema kaipaa todella jatkossakin parannuksia, mutta hyvä että tämä yksi askel saadaan nyt. Kouluavustajien asemaa olen pitänyt esillä mm. 2006 vuonna tekemäni kirjallisen kysymyksen kautta. Kouluavustajia n. 8000–9000 ja määrä on kasvussa erityistukea tarvitsevien lasten määrän kasvaessa.

Lauantaina oli Lopella puolueen Hämeen piirikokous, missä esiteltiin mm. paikalle tulleita ehdokkaita yms. Oli ihana nähdä puolueväkeä eri puolelta Hämettä. Iltapäivällä olin lupautunut julkkismonte -lähtöön (raviratsastusta) Lahden Olympiaraveihin. Vieraalla Turokka -hevosella oli aika jännä ratsastaa ja muutenkaan en ole koskaan vastaavassa kisassa ollut. Heppa oli kiva, mutta ratsastaja tällaiseen kokematon. Lisäksi kun oma heppani on lämminverinen, niin koen suomenhevoset vähän vieraiksi. Niin mentiin sitten tukka putkella Turokan kanssa. Lähtö meni ihan kivasti, mutta laukattiin, vaikka ravata olisi pitänyt... No, melkein kaikki muutkin laukkasi, joten ei se vaarallista... Hauskaa oli kuitenkin! Olen sanonutkin, että menen täyttä laukkaa Brysseliin ja nyt se siis konkretisoitui Jokimaallakin! Muita ratsastajia olivat mm. Kari Vepsä, Marko Björs, Veera Nieminen, Sara Perttunen ja Piia Pantsu eli tosi kokeneita ratsastajia...

Sunnuntaina oltiin Vaasassa ja Kokkolassa. Vaasassa oli kahvilatapaaminen sekä lisäksi oltiin messuilla. Itse olin myös messupaneelissa jäsenenä. Iltapäivällä järjestin vielä Kokkolassakin kahvilatapaamisen. Ihan mukavia reissuja. Matkalla Kokkolaan nähtiin valtavasti joutsenia pelloilla ja muutamia kurkia niiden seassa.

Viime viikon maanantaina oli aamulla kampanjan rahoittamiseksi toteutettu talousseminaari Vaakunassa. Puhumassa oli palkansaajan tutkimuslaitoksen Kiander, kuntaliiton Parjanne, paikallisen TE-keskuksen johtaja sekä Lammin säästöpankin johtaja. Kävin myös puhumassa Lahdessa Wanhoilla tovereilla sekä illalla olin vielä Rotarien tilaisuudessa Piia-Noora Kaupin, Hannu Takkulan sekä Ukko Metsolan kanssa.

Yöllä iski uskomaton ja yllättävä jalkasärky. Särky tuli kuin tyhjästä, mutta oli piinaava. Pidin jääpussia, otin särkylääkkeitä, suihkutin kylmällä vedellä eikä mikään auttanut. Jalkapöytä turposi ja jalka meni osin tunnottomaksi ja astumiskyvyttömäksi. Ensin päivystyksessäkin epäilivät pintalaskimotukosta eli trombia, mutta ilmeisesti kuitenkin vain monten jäljiltä oli lihasten turpoamisen seurauksena syntynyt hermojänne jäänyt puristuksiin... No, se meni onneksi parissa päivässä ohi ja pääsin taas vauhdilla kiertämään!

Kävin myös Nastolassa puhumassa Uudenkylän demarien tilaisuudessa ja Lahden seudun tukiryhmäkin kokoontui. Torstaina olin Animalia ja Suomen eläinsuojeluyhdistyksen tilaisuudessa Hesassa, jossa oli virtuaaliäänestys siitä, että Suomeen saataisiin edistyksellisempi eläinsuojelulaki. Ihan hauska tilaisuus, koska eläinsuojelutyön kautta aikoinaan kipinän vaikuttamiseen sainkin. Olin Animaliaa edeltäneessä koe-eläinyhdistyksessäkin jo jäsen ja toimin lukioaikana Animalian yhdyshenkilönä ja ryhmän vetäjänä Riihimäellä. Eläintensuojelu on edelleen ilman muuta sydämeni lähellä vahvasti oleva asia.

Perjantaina olin puhumassa Vanajavesi-seminaarissa Hämeenlinnassa. Tilaisuus oli hyvä ja antoi potkua sille, että Vanajaveden ympärille alettaisiin perustaa säätiötä tai muuta, jolla suojelua saataisiin tehostettua paikallisesti Kokemäen vesistönsuojeluyhdistyksen rinnalla. Toivottavasti hanke etenee. Itse olen ainakin talkoissa mielelläni mukana! Vesiensuojelu ja vesiasiat ovat todella lähellä sydäntäni!

Lauantaina aloitin päivän Riihimäellä jääkiekko-ottelun avausseremonioissa, jossa tiputin kiekon. Sieltä siirryin Parolaan demarinaisten piirikokoukseen puhumaan poliittisen tilannekatsauksen. Sieltä menin Pirkanmaan piirikokoukseen, jossa oli ehdokkaiden esittely. Pirkanmaan piirikokouksessa oli erinomainen tunnelma ja käynti oli mukava. Sieltä menin Lempäälään runomaratonille, jossa lausuin muutaman runon ja jutustelin ihmisten kanssa. Tommy Taberman oli esiintymässä siellä ja veti taas todella upean esityksen! Olin siis vähän niin kuin Tommyn ”lämppärinä” ja runoiluni taisi mennä hieman kankeasti kuten Antin tanssi…;)

Sunnuntaina käänsin auton nokan kohti Turkua. Ensin olimme paikallisen ehdokkaan Ahmedin kanssa Aurajoen rannassa ihmisiä tapaamassa. Aurinkoinen ilma helli ulkotilaisuuttamme todella. Sen jälkeen olin Katja Taimelan kanssa puhumassa Runosmäessä demarinaisten tilaisuudessa. Teemana oli lasten asema ja oikeudet itselläni EU-näkökulmasta ja Katjalla kotimaisesta katsantokannasta. Tilaisuus oli todella mukava! Naiset olivat todella nähneet monenlaista vaivaa tilaisuuden osalta. Siellä oli monenlaista mukavaa ohjelmanumeroa ja tärkeitä keskusteluja käytiin monien kanssa.

Vauhtia siis pitää, mutta hyvä niin!:) Nyt mennään täysiä vaalityössä!

Ei kommentteja: